Jeps, kertaus on opintojen äiti, joten kiteytän kaikkia tähän hommaan liittyviä juttuja vielä tässä tekstissä:
Mikä tää homma nyt olikaan?
Eli lähden Irlantiin nyt lauantaina pariks kuukaudeks harjoitteluun. Harkkapaikka on sellainen kierrätyskeskus tyyppinen paikka, jonka kautta pääsen tekemään luonto- ja ympäristöneuvonta juttuja kouluikäisten parissa. Lähden vastavalmistuneille tarkoitetun hankkeen kautta tähän hommaan, meitä on lähdössä Dubliniin yhteensä ehkä kuus. Hanke on etsinyt meille harjoittelupaikat ja majapaikat ja meininki on vähän niinkuin "vamiiseen pöytään", sillä ohjeistus tarvittavista lappusista ja jutuista on ollut valtavaa ja jos jotain on puuttunut, niin siitä ollaan kyllä muistuteltukin. Ihan jees, ei tarvitse murehtia melkein mitään kun on tällainen hanke ja organisaatio verkostoineen tässä taustalla. Tätä blogia kirjoitan yleisesti kaikesta ja sitten sellaisella oppimispäiväkirja meiningillä myöskin.
Nyt kun jo tietää lähdön olevan ylihuomenna, niin alkaa jo vähän kutkuttaa tämä kaikki. Jännittävää ja ihanaa yhtä aikaa!
Mitkä asiat on mietityttäneet?
Paikan päällä liikkuminen on aina jännää, siitä ei ole kiistäminen! Kun on aikatauluja, myöhästymisten mahdollisuus ja kaikki muuttuvat tekijätkin. Todellisen meiningin näkee vasta perillä ja sitten kun liikkumisiin tottuu niin se rupeaakin tuntumaan ehkä vähän tylsältäkin.
Tuo smart casual -pukukoodi oli heti alkuunsa yksi järkytyksen aiheista näin vaatimattomana ihmisenä. En inhoa mitään niin paljon, kuin pukeutua aina tosi juhlavasti ja siististi. Minulle kotoisuus on sitä, että vaatteet on rennot ja käytännöllisetkin. Mitä pitkäikäisempi vaate niin sen kivempaa ja kirppislöydöt on parhaita. Uusien vaatteiden ostossa ei mielestäni ole mitään järkeä, ellei oikeaa tarvetta ja pitkäikäisyysmeininkiä ole. Jostain syystä yhdistän kai myös siistit vaatteet sellaiseen, että niitä pitää olla koko ajan ostamassa, jotta ne on siistejä. En tiedä, mutta omalla kohdalla vaateasiat pistää ahdistumaan, etenkin kun nyt harkkapaikassa toivotaan siistiä olemusta ja pukeutumista. Onneksi se hoituu kyllä, mutta omalla tavallani... katsotaan kuinka käy.
Jaksaminen on ehdottomasti myös yksi pohdinnan aiheista. Työaikani on ysistä viiteen. Tuohon kun lisää liikkumiset harkkapaikalta majapaikalle, niin todellisuudessa päiväni voi kestää kasista kuuteen. Voi siis olla, että arkisin aikaa ei jää oikeastaan mihinkään ja uni maittaa enemmän kuin ikinä. Kun töitä tulee tehtyä lasten parissa, niin väsymismahdollisuudet on suuret. Jo täällä kotosuomessa olen huomannut, että jatkuva työ lasten parissa ei ole minua varten. Tai vaikka olisikin, niin se päivittäinen määrä täytyy miettiä, kokoaikatyönä en kestäisi pitää päivästä toiseen lapsiporukkaa kasassa. Tämän jaksamisasiankin näkee lopulta sitten vasta paikan päällä.
Sitten tämä työttömyys. Koko kesän jännitin sitä, että saanko työtömyyskorvauksia reissun aikana. Selvisi, että saan, mutta sillä ehdolla, että minun on palattava takaisin suomeen jos löytyy työpaikka. Tukia saadessani olen työmarkkinoiden käytettävissä ja näin ollen minun tulee ottaa työpaikka vastaan jos sellainen tulee nenän eteen. Ihan jees, mutta reissun ajan uskoisin, että töitä ei heru vaikka kuinka etsisi. Kulttuurialan ja luontoalan työpaikat on aika tiukilla ja pitäisi jotain yrittäjyyshommia varmaan kehitellä jos aikoisi työllistää itsensä näinä aikoina.
Tottakai lentäminen on mietityttänyt myös. Vaihtoehtoina oli välilaskullisia lentoja, mutta halusin ottaa suoran lennon vaikka se vähän kalliimmaksi tulikin. Ei ole järkeä noin pienellä matkalla tehdä joku viiden tunnin odotteluväli ja jatkaa sitten matkaa, ainakaan minun mielestä. Suoraa pääsee kivemmin. Niin ja lentokoneen nousuvaihe tuottaa eniten päästöjä, joten eiköhän yksi konen nousu suuntaansa tuhoa ihan tarpeeksi ilmakehää.
Mitä nyt tapahtuu?
Parhaillaan olen pakkailemassa huonolla menestyksellä. Asiat on listattuna ja mietittynä, mutta pakkaamisesta ei vaan meinaa tulla yhtään mitään. Puolet näistä tavaroista on sellaisia, joita tarvitsen vielä tänään, joten ne haluaisi pakata vasta illemmalla... Sitten on vielä tuliaiset, joista osan aion ostaa ehkä vasta huomenna tai jopa lähtöpäivänä.
Minun täytyy vielä varmistaa kamera-asia. Minulla ei ole ollut omaa kameraa sitten lukioaikojen, eikä ole ollut toiveissakaan. Kuitenkin tällaisen reissun takia rupeaa miettimään, että olisiko kuvat ehkä sittenkin ihan jees. Kyllä hetkissä on mukavempi elää kuin olla kuvaamassa niitä, mutta jotain näytettävää muille olisi ihan jees olla. Niin ja olisihan omiin arkistoihin ihan kiva laittaa vähän muistelua varten kuvia.
Huomenna lähden aamusta kimppkyydillä kohti Helsinkiä. Siellä olen yön yli ja lauantaina on tosiaan iltapäivästä sitten lento Dubliniin. Ihan hullua, että lentokoneella hujauttaen helsingistä Dubliniin päräyttää muutamassa tunnissa, ehkä samassa ajassa tai vähemmässä kuin taajamajunalla Jyväskylästä Seinäjoelle. Hehe. Hauska laittaa vertailuun. Mutta juu, ihan jännää tulee olemaan ja innolla odotan lähtöä. Jihuu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti