Aloitin matkan tosiaan perjantaina painelemalla bussilla ensin Jkl:ään, josta hyppäsin kimppakyytiin. Pääsin kyydillä Pasilaan ja sieltä pääkaupunkimme keskustaan. Toinen kimppakyytiläinen tuli samaa matkaa ja autteli vähän ostamaan lipun ja muuta. Morjestelin pari kaveria, jonka jälkeen menin siskon luo. Syötiin, käytiin yksillä ja nukuttiin hyvin. Sitten aamulla se alko: pakkaus-, matka-, ja lähtöpaniikki. Olin tietty pakannu jo kaiken edellisenä päivänä, mutta tottakai viime hetkellä alko epäilyttää, että painaako rinkka liikaa, onkohan tiettyjä vaatteita mukana tarpeeksi yms. Vatsajännittäjänä ruokahalu oli nollissa, mutta pakkosyötin itteäni tietenkin.
Käppäiltiin siskon kanssa kattelemaan maisemia ja syömään ennenkuin suuntasin junalla kohti lentokenttää. Pääsin hienosti päätepysäkille. Alkoikin tapahtumaan uskomattomia asioita. Viimeinen lyhyt etappi piti mennä bussilla terminaalien edustalle. Kipitin junasta bussiin, joka oli melko täynnä. En kerennyt edes nostaa katsettani tai kissaa sanoa, kun joku random mies kysäisi, että voiko auttaa mua ton rinkan kanssa. Totesin rinkan painavan kuin synti, mutta tuo hattupäinen mies auttoi silti ja nosti rinkan johonkin tasolle, etten lennä matkan aikana sen painosta pitkin bussin seiniä. Tosi jees. Hih, alkoi tietty soimaan Muuan miehen mustahattumies -biisi päässä, sillä siinä miehessä oli jotain mystistä. Juteltii jonkin verran, niin sanoi asuvansa nykyään Saksassa ja oli käymässä kotimaassa kattelees sukulaisia. Bussin pysähdyttyä miekkonen halus välttämättä kantaa mun rinkan pihallekin asti ja sitte raahattiin se yhdessä ulkopuolelle. Kiitin ja tuo auttavainen sielu jatkoi matkaansa.
Pääsin oikean terminaalin luokse ja kikkailin siellä rinkkani eteenpäin. Se täytyi laittaa jättimäiseen läpinäkyvään pussiin, jottei juuttuisi johonkin haastaviin paikkoihin. Ei kait siinä, kerkesin huitaista pohjat vesipullosta, kunnes yksi tädeistäni pätkähti suorastaan puskista luokseni. Ei muutaku teehetkihän siitä tuli ja matkajännitys oli hetkessä poissa. Se auttaa kun näkee tuttuja. Tämän jälkeen näinkin erästä häämatkalle lähtevää koulukaveria, joka oli tullut miehensä kanssa myös lentokentälle tuon iloisen matkanteon vuoksi. Kerkesimme turista hetkisen, kunnes minun täytyikin jo jatkaa lähemmäs oman lentoni porttia.
Olin saanut vihiä, että pari tuttua saattaisi olla samalla lennolla kanssani ja näin se asia sitten olikin. En kerennyt kauaa kävellä kohti porttia, kun nuo kaksi tuttua tuli vastaan. Moikattiin ja ehdittiin vaihdella hiukan kuulumisia ja sopia että seikkaillaan yhdessä lentokentältä keskustaan. Koneessa istuin sitten mukavan nuoren venäläisnaisen vieressä. Hän oli käynyt kotomaassaan ja oli palaamassa Irlantiin miehensä luo. Matkanteko olikin aika leppoisaa kun oli rupatteluseuraa. Perillä sitten tosiaan napattiin nuiden parin tutun kanssa rinkat niskoihimme ja lähdettiin bussilla kohti keskustaa. Onneksi sain siskolta Dublinin keskustan turistikartan ja onneksi toinen tutuista oli skarppina. Niistä syistä osattiin hypätä oikeasta kohtaa pois. Nämä kaksi tuttua paineli suoraa hostellille ja minä morjestin toista hankkeen kautta harjoitteluun Dubliniin tullutta tyttöä. Mentiin yhdessä selvittämään miten pääsisin paikallisjunalla kohti yöpaikkaani.
Sain ostettua lipun oikeaan junaan ja sitten vain menin odottelemaan. Tietenkään en tiennyt päätepysäkkien nimiä, joten kysäisin vielä paikallisilta ja siinä jo huomasi miten auttavaisia täällä ollaan. Pääsin oikeaan paikkaan, jossa sitten oli pari vartijamiestä katselemassa pysäkin perään. Hetkellisesti tuli pieni epäilys siitä, että kuinka turvallista täällä on, sillä toinen vartija kyseli jotenkin vakavasti että tietäähän mua vastaan tuleva, että olen täällä ja kai se on tulossa? Epäilys karisi kuitenkin hyvin pian. Kaveri jonka luo menin yöksi tuli sitten vastaan ja pääsin turvallisesti ekaan majapaikkaan. Heti tietty vähän syömisyritystä, mutta myös hiukan jallua. Päätimme suunnata voitonkaljoilleni läheiseen pubiin ja niimpä sainkin jo esimakua täkäläisistä meinigeistä. Aamulla heräsin aikaisin ja ihmettelin vain tuijottelemalla ikkunasta taivasta, liikennettä ja hiljaisuuttakin. Oli kiva vaan olla tuollaisen seikkailupäivän jälkeen. Kuitenkin viralliseen majapaikkaan ilmoittamani saapumisaika oli keskipäivällä.
Kipitin majapaikkaani naapuri kortteliin! Kämpät oli niin lähellä toisiaan ja oli ihana saada painava rinkka lopulliseen määränpäähänsä. Vastassa oli houstini, vanha erittäin suurisydäminen ja mukava nainen. Meneillään oli perhepäivä, mutta hän silti näytti kaiken oleellisen ja antoi tilaa olla. Myöhemmin sain ruokaa, autokierroksen harkkapaikalleni asti ja vei hän minut käymään kaupassakin! Kaikkea jännää ja erilaista tuntui olevan paljon, mutta kämpässä tuntuu olevan tosi hyvät energiat ja leppoisa meininki. Jos kysyn mitä tahansa niin housti auttaa heti mielellään. Sain tietää siistejä juttuja hänestä, esim. että hän ei käytä flunssiin lääkkeitä ollenkaan, vaan vetää valkosipulia ja muita hyödyllisiä luonnon antimia, iha niinku mäkin! Jee.
Joten koti oli muotoutunut jo melkeimpä samana päivänä. Helppo tunnelma ja vastaanottavainen meininki auttoi omaan hitaasti lämpenevyyteen ja kotoisuustuntemuksiin tosi kivasti. Eka "vastoinkäyminenkin" liittyen pankkikorttiani oli hauska, sillä housti vaan totes, että jos et saa sitä toimimaan ollenkaan, niin hän vaikka maksaa mulle juttuja ja katotaa sit myöhemmin miten hoidetaan takasmaksu. Erittäin leppoisa meininki. Kuitenkin sain kortin toimimaan ja homma oli sillä selvä.
Sitten maanantaina tulikin aika alkuorientaation ja ekan harkkapäivän.
Löydettiin yhdessä toisen tähän hankeeseen osallistuvan tytön kanssa keskustaan, sillä asuttiin moelmmat samalla alueella. Yhdessä seikkailu on aina mukavinta. Alkuorientaatiossa oli kiva nähdä kaikkia ja meille myytiin paikallisliikennekortitkin. Muuten alkuorientaatio oli aika perus settiä, yleislätinää ynnä muuta. Ihan jeps homma kuitenkin. Lähdimme siitä muutaman kanssa yhtä matkaa hankkimaan mulle kartan, jonka jälkeen lähdin suoraan seikkailemaan kohti harkkapaikkaani.
Löysin oikean bussin ja oikean paikan jonne mennä ja paikanpäällä oltiinkin mukavasti vastassa. Meininki oli tosi energinen ja jees. Alkuorientaatio oli yks parhaimpia mitä oon koskaan saanu, jotenkin kaikki asiat käytiin kohta kohdalta kivasti läpi ja mun ohjaaja toisteli koko ajan kannustavia ja rohkaisevia juttuja. Tuntui kuitenkin, että itsellä on vielä hiukan vaikea pysyä kärryillä, että mitä tapahtuu.
Huomasin jo joitain juttuja. Tuntuu että jo tässä vaiheessa on tullut mentyä johonkin pohdiskelukuoreen ehkä pikkasen liikaakin. On ehkä alkanut keskittymään harjoittelupaikalla liikaa siihen mitä kaikki sanoo ja siitä syystä on melkein koko ajan hiljaa ja kuuntelee vaan. Omien sanojen kakistaminen ulos tuntuu olevan välillä vaikeaa ja ärsyttää oma hitaus. Kuitenkin kun sanoin asiasta, niin kommenttina oli vain taas todella kannustavia ja tsemppaavia juttuja! Eli ei kai tässä parempaa voi toivoa, kuin että sama meininki jatkuis vaan. Yleisellä tasolla juurikin vääränpuoleinen liikenne hämmentää hiukan ja kaupungn yleisilme on jotenkin nuhjuinen, mutta samaan aikaan kotoisa. Jotenkin tuntuu että moni asia on täällä vähän sinne päin, ennemmin kuin tip top, mutta se on ihan hyvä juttu tietyllä tavalla. Täytyy antaa itselle aikaa tottua ja lämmetä kaikkeen.
Nyt kuitenkin nukkumaan. Kyllä joka päivä on pitkä päivä minulla täällä ja väsy sen mukainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti